Arki tuli melkein esteeksi runolle

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua:

Minä uskon Maanantaihin, päivään ikävään ja pieleen menevään.

Minä uskon arkiaamujen voimaan, aina vallitsevaan, aikamme henkeen,

joka Ahdistuksesta sikiää,
syntyy Arjen rutiineista,
joka johtaa tietokoneongelmiin,
ihmissuhdepulmiin;

joka istuu viikkomme ensimmäisenä
ja on sieltä tuleva vallitsemaan,
aikojemme loppuun asti,
Iänkaikkisesti.

Minä uskon Arjen Voimaan,
kokonaisen ihmiskunnan,
tavallisten ihmisten
askareiden, tekojen turhuuteen.

Minä en ole uskovainen, vaan minusta autuaita ovat Tuomaat, sillä he epäilevät. Tämän runon innoittajana on ollut, vapaasti mukaillen:

Ensimmäinen uskonkappale

Minä uskon Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan.

Toinen uskonkappale, Lunastuksesta

Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan elävät ja kuolleet.

Kolmas uskonkappale, Pyhityksestä

Minä uskon Pyhään Henkeen, yhden, pyhän, kristillisen seurakunnan, pyhien ihmisten yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.



Runotorstai