En pidä kirjoittamaani hyvänä, mutta tämä blogi onkin kehityskertomus, ilmeisen pitkä ja hidastempoinen. Ajatus on, tunne on, mutta ilmaisun muoto ei ole kurissa. Rajat voi rikkoa vasta ne löydettyään. Eikä kieleni enää laula kuten se teki ennen, sanojen sävelkorvan on rikkonut asiateksti, pelkän vieraskielisen kirjallisuuden lukeminen tai totinen tusinaelämä. Paljon lukeneena pitää myös aina varoa, että ulos tuleekin omia sanoja, eikä muualta huonosti lainattuja.
Sujuvimmin soluisi leinoinen kieli, näin runoista löytyisi hienoinen mieli, mutta rytmin temmatessa mukaansa voisin vahingossa päästellä suoria sitaatteja, sillä niin vahva on nuorena luetun runon voima.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti