Paperinmakuista elämää

Blogiin kirjoitusharjoitusten tekeminen tuntuu työläältä, joten palaan aina vain paperin luokse. Josko tulisi sitten vähän valmiimpaa tänne? Joskus ainakin.

Murtovettä

Sataa, aina vain sataa.
Suoraan sieluun sataa.

Sielun kantavat
altaat valtavat
täyttyä alkavat
seiniä painavat
massat mahtavat.

Musertaa, maahan painaa
murtumia aiheuttaa

Seinät lakoavat,
haaveet katoavat.
Taakan kantajat
painosta taipuvat,
ajasta haipuvat.

Sataa suolaista sulaa,
murtaa mielen maisemaa.

Runotorstai

Helmen äidin lapsia

Helmen alku on niin pikkuinen;
tarina kertoo, riittää hiekanjyvänen.
Kipua sisällä kaihertavaa estäen,
rakentaen aina uuden kerroksen.

Tuskan väri on helmenhohtoinen ja
jokainen jo syntymässä viallinen.

runotorstai

Lisää kuria!

En pidä kirjoittamaani hyvänä, mutta tämä blogi onkin kehityskertomus, ilmeisen pitkä ja hidastempoinen. Ajatus on, tunne on, mutta ilmaisun muoto ei ole kurissa. Rajat voi rikkoa vasta ne löydettyään. Eikä kieleni enää laula kuten se teki ennen, sanojen sävelkorvan on rikkonut asiateksti, pelkän vieraskielisen kirjallisuuden lukeminen tai totinen tusinaelämä. Paljon lukeneena pitää myös aina varoa, että ulos tuleekin omia sanoja, eikä muualta huonosti lainattuja.

Sujuvimmin soluisi leinoinen kieli, näin runoista löytyisi hienoinen mieli, mutta rytmin temmatessa mukaansa voisin vahingossa päästellä suoria sitaatteja, sillä niin vahva on nuorena luetun runon voima.

Sain tämän halun

Haluan nukahtaa tuoksuusi.
Tuntea itseni pieneksi,
tietää vahvaksi.

Isännällä oli ennen hevonen

Meirän kyläss' o paari ja saa siältä ruuankin. Yhen talon isännäl' ol tapana ajaa reenilenkkiä hevosella ja käyrä yhrellä. Joskus, aika useinki, se vähä'vaan veny ja hevoselle oli siäl' ihan heinää ja vettä. Ku paari laitettii kii, isäntä nostettii kärryil' ja sanottii, että viähä Sirkku se kotio, soitetaa emännäl', jotta ottaapi kopi.

Lapsuuden kesä

Se kesä oli onnellinen.
Juostiin paljain jaloin
kilpaa
nurkan taa.

Syksystä en muista mitään,
Kertovat jotain sattuneen.
Elää
osaanko enää?

Lumi peittää tapahtuneen.

Runotorstai