Omaelämäkerta

"Miksi kirjoitat?" hän kysyi hennolla pienellä tytönäänellään elehtien kuin egyptiläinen tanssija. Malttamattomana odottaen liikkeelle pääsemistä ja kivaa tekemistä. "En jaksa enää elääkään." vastasin vetäen kumisaappaita jäykästi jalkoihini. Hengitin hetken polviini nojaten ja jatkoin: "Menehän edeltä, tulen ihan kohta."

Insomnia

Unta, jos vain Uni suo.
Ikiunta, jos sen sisar tuo.
Maailmani musta kaipaa mullistusta.
Uskoa uutta, en löydä mahdollisuutta;
järjestystä tähän elämääni vähän.

Miten hurisee?

Surr-surr, kesäkärpänen.
Purr-purr, sylikisunen.
Hurr-hurr, vilu sydämen.
Murr-murr, matka ystävän.
Kurr-kurr, nälkä elämän.

Se elämä, jonka sain

Neikkä on mirkkarekolat, leinoinen kieli ja Viidan umpihanki.

Miksi vitussa se elämä ei silti kanna, vaan jokasen tappaa arki?

Mitään, en halveksi kuin runotyttöjä

Niin paljon kaipuuta, kaihoa ja tuhlattua energiaa.

Minä näen sinun silmissäsi halun. Ja haluaisin nähdä enemmän.

Tiedätkö

Kun minun on paha olla.
Olen niin nokkela.
Ettei kukaan tiedä.

Suoraa puhetta

Sinä sanoit.
Minä sanoin.

Kumpikaan
ei kuunnellut.
Kukaan
ei välittänyt.

Paperinmakuista elämää

Blogiin kirjoitusharjoitusten tekeminen tuntuu työläältä, joten palaan aina vain paperin luokse. Josko tulisi sitten vähän valmiimpaa tänne? Joskus ainakin.

Murtovettä

Sataa, aina vain sataa.
Suoraan sieluun sataa.

Sielun kantavat
altaat valtavat
täyttyä alkavat
seiniä painavat
massat mahtavat.

Musertaa, maahan painaa
murtumia aiheuttaa

Seinät lakoavat,
haaveet katoavat.
Taakan kantajat
painosta taipuvat,
ajasta haipuvat.

Sataa suolaista sulaa,
murtaa mielen maisemaa.

Runotorstai

Helmen äidin lapsia

Helmen alku on niin pikkuinen;
tarina kertoo, riittää hiekanjyvänen.
Kipua sisällä kaihertavaa estäen,
rakentaen aina uuden kerroksen.

Tuskan väri on helmenhohtoinen ja
jokainen jo syntymässä viallinen.

runotorstai

Lisää kuria!

En pidä kirjoittamaani hyvänä, mutta tämä blogi onkin kehityskertomus, ilmeisen pitkä ja hidastempoinen. Ajatus on, tunne on, mutta ilmaisun muoto ei ole kurissa. Rajat voi rikkoa vasta ne löydettyään. Eikä kieleni enää laula kuten se teki ennen, sanojen sävelkorvan on rikkonut asiateksti, pelkän vieraskielisen kirjallisuuden lukeminen tai totinen tusinaelämä. Paljon lukeneena pitää myös aina varoa, että ulos tuleekin omia sanoja, eikä muualta huonosti lainattuja.

Sujuvimmin soluisi leinoinen kieli, näin runoista löytyisi hienoinen mieli, mutta rytmin temmatessa mukaansa voisin vahingossa päästellä suoria sitaatteja, sillä niin vahva on nuorena luetun runon voima.

Sain tämän halun

Haluan nukahtaa tuoksuusi.
Tuntea itseni pieneksi,
tietää vahvaksi.

Isännällä oli ennen hevonen

Meirän kyläss' o paari ja saa siältä ruuankin. Yhen talon isännäl' ol tapana ajaa reenilenkkiä hevosella ja käyrä yhrellä. Joskus, aika useinki, se vähä'vaan veny ja hevoselle oli siäl' ihan heinää ja vettä. Ku paari laitettii kii, isäntä nostettii kärryil' ja sanottii, että viähä Sirkku se kotio, soitetaa emännäl', jotta ottaapi kopi.

Lapsuuden kesä

Se kesä oli onnellinen.
Juostiin paljain jaloin
kilpaa
nurkan taa.

Syksystä en muista mitään,
Kertovat jotain sattuneen.
Elää
osaanko enää?

Lumi peittää tapahtuneen.

Runotorstai

Ilmaisen iloa Ihollesi

sileä. sormissa soluva, silkkinen
lempeä, lähellä läikkyvä, lämpöinen
polte poskella palava, piinallinen
kuuma, kovasta kostuva kourallinen
himo, halusta huutava, hekumallinen
syli. sylistä sykkivä sylillinen
tahmea, tunnossa tuutuva. turvallinen
notkea nahassa, nuutuva, naisellinen

Elämä on helppoo

Elämä on pullaa. Elämä on mannapuuroa ja mansikkaa. Elämä on helppoo, kun on joku josta pitää kii...
Minne nuo kaikki muiden sanat saisi siksi aikaa, että voisi kuunnella omaa ääntään ja antaa sen kantaa! Kämppiskin jo nauroi ja sanoi, että anna niiden tulla ja viedä, käytä niitä. Miten muka noilla voisi kirjoittaa? Muutenkin on yhtä tuskaa saada aikaiseksi rivi, lause ja sivu. Vahtia kirjoitusvirheet, tyyli ja viitteet. Populaarikulttuuriseksiko tässä pitäisi ryhtyä ja konsertissa kitarastakin vain vääntää mainosrallatuksia, tuttuja melodioita.

Vittuperkelesaatana, elämä ei ole kuin ristiriitaisia rooleja ja odotuksia.

Aikamme monet merkit

Niin moni tekee taidetta ilman taidetta
ja elää ilman taidetta.
Niin moni tutkii viisautta ilman viisautta
ja elää ilman viisautta.
Niin moni syntyy rakkaudesta ilman rakkautta
ja elää ilman rakkautta.
Niin moni elää vastuusta ilman vastuuta
kantamatta siitä vastuuta.

runotorstai

Kun tyttö kohtaa pojan

Ravintola oli melkein täynnä. Musiikki soi lujalla ja tanssilattialla oli pareja, tanssivia ryhmiä ja muutama outo, jotka nykivät musiikin tahdissa itsekseeen. Sen tahdissa mitä tiskijukka soitti tai sen mitä he päänsä sisällä kuulivat. Valtasimme tanssilattian vierestä isoimman pöytärykelmän, meitä oli koko porukassa hieman yli kymmenen. Kaikilla tytöillä oli käsilaukut ja oli sanaton sopimus, että joku jää pöytään vahtimaan sekä juomia että laukkuja muiden tanssiessa.

Minulla oli meno päällä. Suoraan treenien jälkeen nestehukan korvaaminen oluella johtaa mielettömään känniin ja olin jo ohi kaksimielisten vitsien vaiheen. Koitin tanssia päätäni selväksi, musiikki oli vanhinta mahdollista suomipoppia: Eppuja, Ismo Alankoa ja Mambaa ja kaikkia niitä, joiden nimiä en muista, mutta jotka selkäranka tunnistaa. Väliin humoristinen tiskijukka heitti 80-luvun glitterdiskoa tai falsettiäänistä heviä. Palasin pöytään juttelemaan ja juomaan.

Tai olisin palannut, mutta tuoppini oli tyhjä. Laukkuvahti katsoi minua tyhmästi ja sanoi, että Salamanteri oli kuulemma saanut minulta luvan ottaa sen. En suuttunut pahasti, olihan Salamanteri varsin suloinen nuorimies ja tietynlainen röyhkeys jopa kutitti minunkin huumorintajuani. Hain uuden tuopin, istadin pöytään ja jutustelin vähän aikaa. Laukkuvahdilla ei ollut mitään hinkua tanssilatialle, hänen vanha tyynynsä oli etsiytynyt samaan pöytään ja heillä tuntui olevan neuvottelun alla seuraavan illan nukkupaikka. Tiskijukka päästi valloilleen peltirummun lastenhuoneeseen, ja minun oli pakko päästä tanssimaan. Tanssin peräkkäin useita kappaleita, kunnes jalat kertoivat haluavansa istumaan. Laukkuvahti ja hänen tyynynsä olivat jo siirtyneet sanattomaan viestintään, joten en edes yllättynyt, että melkein täyden tuoppini sisällön lisäksi koko tuoppi oli saanut jalat alleen.

Kävelin ravintolan toiselle puolelle missä Salamanteri piti hoviaan, astuin hänen eteensä, nappasin toisella kädellä hänen munistaan ja vapaalla kädellä otin tuopin käteeni ja koko ajan häntä silmiin katsoen join sen tyhjäksi. Annoin tuopin takaisin, irroitin käteni ja kävelin pois.

Myöhemmin illalla sain kuulla, ettei tämä ollut sentään toista tuoppia uskaltanut varastaa, mutta se ei vähentänyt minun siitä saamaani iloa.

Tähtivaeltajia läpi ajan ja avaruuden

Muutos tule vastustuksesta huolimatta.
Ennen olimme kaiken keskus, osa jumaluutta.
Sitten joku katsoi tähtiin, etsien lohtua
ohjausta elämäänsä vailla tarkoitusta.

Nämä vaeltavat tähdet tarjoavat totuutta
kaiken alkua, ilman loppua ja ennustusta
Mitä väliä, jos isä kuolee, äiti kiroaa
sydän pettää ja aina sodissa hävitään.

Se on Jumalten tahto, ei siihen voi vaikuttaa.
Jos Helios ja Selene taistelevat taivaasta.
Osani on Pyroeisis, jota Marsiksi kutsutaan:
punainen melske, kunnia ja Nergalin hauta.

Tämä on ollut totta aina, näin se muistetaan.
Mikä on totta nyt, kenen jumalia palvotaan.
Mitä mystiikkaa nyt puhutaan, matematiikkaa.
Kenelle nyt uhrataan, kenen sankareita palvotaan?

Kukaan ei puhu kuolleista, kuka on Kopernikus.
Kaikki osaavat lait Keplerin, mutta missä on rohkeus.
Me sankarit vaivuimme unholaan, ei meistä enää kerrota.
Tieteen teot ovat muistoissa nyt, pian nekin unohdetut.

runotorstai

Omaelämäkerta

Hän kumartui korvani juureen ja kuiskasi: "Miksi kirjoitat?" ja puhalsi. Käänsin kasvoni häneen ja suutelin. "Koska en vielä osaa."

Hiljaisuuden vala

Sinä istut niin hiljaa, niin hiljaa.
Minä istun vielä hiljempaa.
Istumme yhdessä tummuvaa iltaa.

Niin paljon, niin paljon on sanottavaa.
Niin paljon sanomatta jää.
Lainamme kun pitäisi maksaa.

Sitä sanoa ei saata, siitä vaietaan,
Vain lasten kautta puhutaan.
Tunnemme rakkautta niin hiipuvaa.

Lasten vuoksi jaksaa, ehkä jaksaa,
tätä liittoa kuluttavaa.
Käymme yhdessä pitkää matkaa.

runotorstai

Pitäisi

Pitäisi tehdä valmista. Pitäisi tehdä hyvää. Ei pitäisi julkaista kirjoitusvirheitä, ajatuksenrikkoja, puolittain tehtyä. Ei vain malta odottaa, kirjoitettuakin voi korjata. Ennalta varoittamatta. Joskus sen sanoo toisin, joskus sen sanoo paremmin.

Ylen kova osa

Jos ois kielen mieli kuin mielen kieli,
lauluja laatisin, leluja lasten loisin.
Mut päättänyt mulle on kohtalo toisin;
saanut olen osan, osan onnettomimman
vain tunteita täyden, hehkuvan rinnan,
Vaille vaan olen jäänyt mielen mieltä,
jo synnyssä vajaa olen kielen kieltä.

Lunaatikko

Venuksen lyhty illalla
elongaation hetkellä
sen valo kova ja kirkas
kuin kaipaus sinuun

Kuu hohtona taivaalla
Maan varjo kasvoilla
minä olen kipu ja odotus
Venus kohtaa kuun

Kirjahyllyssä on elämää

Velhoja loikkii kirjojen välissä. Pienet jalanjäljet, kuin sirojen sorkkien painallukset, johtavat punaiselta kirjalta toiselle. Puita, niin monenmuotoisia ja niin eri tuulissa taipuvia. Tuolla, katso! Ylimmän hyllyn reunalla vaanii lohikäärme.

Tilititsin elivitsin valivei

silirimpsis, rytirämpsis, tätipömpsis lähtipois
sitämitksis, miksmätkis, setäjätkis hätipois
hilivitkis, viluvatkis, vituratkis viinavie
siitä sitten alamäkeen, vie vain sileä tie

runotorstai

Saanko luvan?

Tule liki, jotta tulis hiki,
sano viki-viki, ja mä vien.

Omaelämäkerta

"Miksi sitten kirjoitat?", hän kumartui ojentamaan minulle viinipullon. Otin sen vastaan katsomatta, siristin silmiäni ja tuijotin hehkulampun muotoa riisipaperipallon sisältä. "Koska minun on pakko", vastasin ja nostin pullon huulieni eteen hengittäen sen esanssista kirsikan tuoksua. "Jotkut kuulevat ääniä, jotka käskevät tehdä tekoja. Minun päässäni taas kerrotaan tarinoita ja jos en kerro niitä eteenpäin, minä pakahdun."

Otin siemaisun ja pyörittelin liian makeaa viiniä kielelläni. Uloshengittäessä sen aromi kutitti nenää ja minun oli pakko nielaista. Laitoin pullon syliini. Ennen tämä viini oli lempijuomani, nyt sen maku melkein etoi. Ojensin taas katsomatta kättäni ja silitin häntä niskasta. "Tiedät kai miksi olen täällä? Sinä olet kaunis, sinä tunnut mukavalta ja se mitä teimme oli ihanaa. Mutta sillä ei ole väliä. Se mitä muistan vuosien päästä on se, jolla on väliä, ja sinusta tulee hahmo minun tulevaan kirjaani."

Kuka minä olen?

Olen ajatus, vain hetken häivähdys;
jokaiselle jotain, enkä kenellekään mitään.

Jään muistoitta muissa. Lopulta olen olematta.

Hyvää Uutta alkanutta Vuotta!

Uuden vuoden raketit
valaisevat huonetta
aaton lelut nurkassa
jo unohtuneena