Lunaatikko

Venuksen lyhty illalla
elongaation hetkellä
sen valo kova ja kirkas
kuin kaipaus sinuun

Kuu hohtona taivaalla
Maan varjo kasvoilla
minä olen kipu ja odotus
Venus kohtaa kuun

Kirjahyllyssä on elämää

Velhoja loikkii kirjojen välissä. Pienet jalanjäljet, kuin sirojen sorkkien painallukset, johtavat punaiselta kirjalta toiselle. Puita, niin monenmuotoisia ja niin eri tuulissa taipuvia. Tuolla, katso! Ylimmän hyllyn reunalla vaanii lohikäärme.

Tilititsin elivitsin valivei

silirimpsis, rytirämpsis, tätipömpsis lähtipois
sitämitksis, miksmätkis, setäjätkis hätipois
hilivitkis, viluvatkis, vituratkis viinavie
siitä sitten alamäkeen, vie vain sileä tie

runotorstai

Saanko luvan?

Tule liki, jotta tulis hiki,
sano viki-viki, ja mä vien.

Omaelämäkerta

"Miksi sitten kirjoitat?", hän kumartui ojentamaan minulle viinipullon. Otin sen vastaan katsomatta, siristin silmiäni ja tuijotin hehkulampun muotoa riisipaperipallon sisältä. "Koska minun on pakko", vastasin ja nostin pullon huulieni eteen hengittäen sen esanssista kirsikan tuoksua. "Jotkut kuulevat ääniä, jotka käskevät tehdä tekoja. Minun päässäni taas kerrotaan tarinoita ja jos en kerro niitä eteenpäin, minä pakahdun."

Otin siemaisun ja pyörittelin liian makeaa viiniä kielelläni. Uloshengittäessä sen aromi kutitti nenää ja minun oli pakko nielaista. Laitoin pullon syliini. Ennen tämä viini oli lempijuomani, nyt sen maku melkein etoi. Ojensin taas katsomatta kättäni ja silitin häntä niskasta. "Tiedät kai miksi olen täällä? Sinä olet kaunis, sinä tunnut mukavalta ja se mitä teimme oli ihanaa. Mutta sillä ei ole väliä. Se mitä muistan vuosien päästä on se, jolla on väliä, ja sinusta tulee hahmo minun tulevaan kirjaani."

Kuka minä olen?

Olen ajatus, vain hetken häivähdys;
jokaiselle jotain, enkä kenellekään mitään.

Jään muistoitta muissa. Lopulta olen olematta.

Hyvää Uutta alkanutta Vuotta!

Uuden vuoden raketit
valaisevat huonetta
aaton lelut nurkassa
jo unohtuneena