"Miksi sitten kirjoitat?", hän kumartui ojentamaan minulle viinipullon. Otin sen vastaan katsomatta, siristin silmiäni ja tuijotin hehkulampun muotoa riisipaperipallon sisältä. "Koska minun on pakko", vastasin ja nostin pullon huulieni eteen hengittäen sen esanssista kirsikan tuoksua. "Jotkut kuulevat ääniä, jotka käskevät tehdä tekoja. Minun päässäni taas kerrotaan tarinoita ja jos en kerro niitä eteenpäin, minä pakahdun."
Otin siemaisun ja pyörittelin liian makeaa viiniä kielelläni. Uloshengittäessä sen aromi kutitti nenää ja minun oli pakko nielaista. Laitoin pullon syliini. Ennen tämä viini oli lempijuomani, nyt sen maku melkein etoi. Ojensin taas katsomatta kättäni ja silitin häntä niskasta. "Tiedät kai miksi olen täällä? Sinä olet kaunis, sinä tunnut mukavalta ja se mitä teimme oli ihanaa. Mutta sillä ei ole väliä. Se mitä muistan vuosien päästä on se, jolla on väliä, ja sinusta tulee hahmo minun tulevaan kirjaani."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti