Kotielämää ja kodin pieniä hirviöitä

Melkein jokaisen kodin pesukoneessa elää peikko, joka syö sukkia. Nuoret peikot, jotka ovat juuri löytäneet asumattoman pesukoneen selviävät pitkiäkin aikoja yhden sukan voimin, mutta aina välillä ne erehdyksessä syövät jonkun muunkin vaatekappaleen. Tämä ei ole peikolle hyvästä, sillä sen vatsa ei kestä sukkaista raskaampaa ruokavaliota. Se ei siihen kuitenkaan kuole. Isojen vatsanväänteiden jälkeen peikko ulostaa nukkasihdin täydeltä pörröisiä karvapaakkuja ja tietää enää olla koskematta tuon lajin vaatteisiin. Yksi sukka on peikon ruoansulatukselle juuri sopivan kokoinen pala ja sitä se tyytyväisenä imeskelee ja imeyttää, eikä nukkasihtiin päädy kuin muutama lanka.

Vanhempien pesukonepeikkojen pitää syödä useammin, ja jotta pesukoneen käyttöarvo perheen silmissä ei muuttuisi kyseenalaiseksi, vanhemmat peikot uskaltautuvat saalistamaan jo kylpy- tai pesuhuoneen rajojen ulkopuolella. Kenkiin unohtuneilla sukilla ei ole mahdollisuutta paeta, ne ovat melkein yhtä helppoja saaliita kuin suoraan pesukoneen rummusta poimittavat lajitoverinsa. Osa vanhemmista peikoista myös kehittää taipumuksia suosia tietyn perheenjäsenen maustamia sukkia ja näin saattavat kyseisen perheenjäsenen, yleensä teini-ikäisen pojan tai perheen isän, hieman epäedulliseen valoon.

Polynimureissa elää syöjättäriä, jotka ovat kaiken arvokkaan perässä. Pölynimurin suulakkeen lähelle joutuva koru, tärkeä paperi tai seteli ovat niiden nenään vastustamattoman herkullisia ja tämän syvät sisäännuuhkaisut kiertävät suulaketta aina vain lähemmäksi arvoesinettä, kunnes lopulta imuri tekee mitä sen tehtävä on ja imaisee. Arvoesine katoaa letkun kautta suoraan syöjättären ulottuville. Vaikka pölynimurin sammuttaisi samantien ja avaisi pölypussin, syöjätär osaa piiloutua pölypussin sisältöön niin hyvin, ettei enää ikinä löydy se kallein aarre tai juuri se tärkeä puhelinnumero. Syöjätärten erityiskyky on löytää kaikkien esineiden sisäinen arvo, siitä ne saavat ravintonsa. Jos kotona ei ole mitään tärkeää tai arvokasta, siellä ei myöskään asu syöjättäriä.

Kirjoituspöydän laatikoissa asuu kynäkahmari, joka on aina nälkäinen. Laatikkoa avatessa se hyppää yhdessä vilahduksessa laatikosta seuraavaan ja vie mennessään kädessä olleen kynän. Kaikki pöydälle jääneet kirjoitusvälineet, olivat ne sitten puisia lyijykyniä, muovisia tusseja tai metallikuorisia mustekyniä, se kahmaisee mukaansa ja silmäkulmassa näkyy vain pieni vilahdus sen juostessa pesälaatikkoonsa nakertamaan päivän saalista. Löytääkseen kahmarin viemät tavarat pitää olla ovela: nostamalla laatikot peräkanaa ulos kirjoituspöydän lokerikosta ja huolellisesti asettelemalla ne riittäville etäisyyksille toisistaan, kahmarin voi saartaa viimeisen laatikon peränurkkaan kyniensä kanssa. Koska kahmari ei halua jäädä kiinni, niin nostettaessa viimeistä laatikkoa, se ponkaisee karkuun kaataen kaiken lattialle ja jättää siivottavaksi sotkun, josta löytyy ainakin isoin osa kadotetuista kynistä.